keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

EI AUTOLLA UKRAINAAN

Ukrainassa eivät tie- ja katutyöt haittaa autoilua

Ukraina on Euroopan toiseksi suurin maa Venäjän jälkeen. Silti se on yksi tuntemattomimmista, tai se tunnetaan vain katkerista poliittisista riidoistaan. Kuitenkin Kiovan Venäjä oli jo toistatuhatta vuotta sitten suurvalta. Maan kulttuurin rikkaus onkin valtava. Ongelmaksi jää kuitenkin se, miten siihen pääsee tutustumaan

Ajoimme Neuvostoliiton viimeisinä vuosina Moskovan kautta Kiovaan ja Odessaan ja sieltä Romaniaan. Silloin vietettiin Venäjän kirkon tuhatvuotisjuhlaa, mikä näkyi vahvasti Kiovassa, jossa kirkkojen kupolit kiilsivät uudessa kultauksessa. Mielenkiinto maata kohtaan heräsi.

Kymmenen vuotta myöhemmin piti itsenäisen Ukrainan sisältyä Itä-Euroopan kierrokseemme. Kutsutkin olivat jo kunnossa, mutta silloin maa jäi väliin viisumihankaluuksien vuoksi, kun välissä on vielä edelleenkin viisumin vaativa Valko-Venäjä. Kummankaan maan viisumeita ei saanut Suomesta.

Muutama vuosi sitten Ukraina poisti viisumipakon EU-kansalaisilta. Valko-Venäjän kiertäen maahan pääsee lyhimmin Puolasta. Puolan Zamosc ja Ukrainan Lviv ovat molemmat UNESCOn maailmanperintökohteita, joiden välinen etäisyys on vain runsaat sata kilometriä, mutta ajallisesti jotain ihan muuta.

Saavuimme rajalle iltapäivän helheessä. Vanhasta tottumuksesta Puolakin sai rajamuodollisuuksiin kulumaan parikymmentä minuuttia. Mutta vasta sen jälkeen oli edessä tämän päivän todellinen rajanylityskorruptio. Kohti Ukrainan virkailijoita johti kolme kaistaa, joista kaksi mateli etanan vauhtia tai vähän hitaammin. Kolmas, "mafiosokaista" oli yleensä tyhjä. Sitä ajoivat vain mustat autot tummennetuin lasein, autossa olijoilla vielä varmuuden vuoksi mustat aurinkolasit silmillä. Tähän (mitä lie maksanutkin) all inclusive -pakettiin sisältyi rajanylitys vain pienellä pysähdyksellä passin leimaamiseksi ja sitten täyttä vauhtia baanalle.

Aikanaan lähestyimme passi- ja tullivirkailijoita. Paikalliset kanssajonottajamme neuvoivat meitä näyttämällä passejaan, joiden välissä oli seteleitä. Niiden määrä jäi arvoitukseksi, koska emme olleet vielä tutustuneet Ukrainan valuuttaan. Lahjonnanvastaisen kasvatuksen saaneina emme pystyneet sopeutumaan näin nopeasti tähän meille niin vieraaseen paikalliskulttuuriin. Niinpä passimme menivät virkailijoille ilman kynnysrahaa. Saimme kyllä luvan jatkaa matkaamme, mutta edessä oli vielä yksi tarkastuspiste. Sieltä meidät lähetettiin takaisin , sillä meiltä puuttui tullitarkastusleima. Ei rajalla mitään tullitarkastuksia suoritettu, leima vain "ostettiin", jotta matka voisi jatkua. Eli kun ei rahaa passin välissä, ei leimaakaan.

Ajoimme takaisin tarkastuskojuille. Näimme siellä kävelevän pari pari korkea-arvoisempaa virkailijaa. Käämmyimme heidän puoleensa. He ihmettelivät tilannettamme ja lyhyen odotuksen jälkeen saimme rajanylityskorttimme kaikilla leimoilla ilman kynnysrahoja. Helpompaa se oli silloin viisumiaikaan. Niin, neuvostoviisumiaikaan.

Parin ja puolen tunnin ajon jälkeen saavuimme tämänkertaiseen Ukrainan pääkohteeseemme Lviviin, jossa kului seuraava päivä. Sen anti ei kuitenkaan sovi millään tämän otsikon alle.


Kuka vei mummojen ruokarahat?


Vaikka ripittäytyjiä riittää jonoksi asti, eivät oikeat syylliset ole tässä joukossa, vaan...

 
Miehet mustissa autoissaan valvovat Lviviä.

Lvivin jälkeen toinen pääkohde oli Tšernivtsi maan etelärajalla. Teiden kuntoon jo tutustuttuamme päätimme ajella vain kartan punaisia teitä, joten lähdimme ajamaan ensin itään. Vähän matkaa ajettuamme pysäytti bussipysäkillä seisoskeleva poliisi meidät kysyen kohdettamme. Sen ilmoitettuamme hän kertoi meidän olevan väärällä tiellä, sillä suoraan etelään johtava keltainen tie on paljon mielenkiintoisempi. Niinpä vaihdoimme suuntaa huomataksemme maan teiden olevan samaa luokkaa kartan väristä riippumatta, välillä ihan kelpoakin ajella. Poliisi oli varmaan oikeassa tien suhteen, sillä se vei meidät viehättävien kylien ja kaupunkien kautta Karpaattien jylhissä maisemissa kohteeseemme. Seuraavan päivän tutustuminen Tšernivtsiin kuuluu taas sen toisen otsikon alle.

Sitten ajelimme jännittyneinä kohti Romanian rajaa valmistautuen pitkäänkin odotteluun. Ukraina osoittautui kuitenkin maaksi, joka on vastahakoinen ottamaan matkalaisia maahansa, mutta innokas pääsemään heistä eroon. Jonot olivat pitkät tälläkin rajalla, mutta kaikki sujui hyvin, enkä nähnyt setelitukkoja passienkaan välissä. Ainoana länsiautona meidät ohjattiin välillä jonojen ohitsekin.

Tulo Romaniaan ei olisi voinut olla helpompi. Heti rajaviivan jälkeen meidät poimittiin itäeuroopalaisten joukosta ja ohjattiin ainoana autona diplomaattikaistaa pysähtymättä koti-EUn takapihalle, joksi maa pian osoittautui.

Ukrainaa voi kulttuuriantinsa puolesta suositella matkakohteeksi, muttei välttämättä omalla autolla. No, miten sitten? Itä-Euroopassa on melko kattava julkinen liikenne, mutta ehkä vuokra-autokin on hyvä vaihtoehto. Itse todennäköisesti valitsen kuitenkin seuraavallakin kerralla oman auton, vaikka hellejonossa toisin vannoinkin.

Ukrainassa on syytä varoa myös korkeakorkoisia kuljettajia.

4 kommenttia:

  1. P.S.
    kerran Ranskassa korkeekorkonen bussikuski..

    VastaaPoista
  2. itsekin olen sitä mieltä, että on mentävä omalla autolla, pakkoko se on tuliterää autoo sinne viedä, on halpoja ja hyviäkin kulkuvälineitä. 5 kertaa olen lentäen käynyt Ukrainassa, ja kuudes reissu tulevan itsenäisyyspäivän aikana. Ensi kesänä tarkoitus kesäloma viettää odessassa ja autolla tietenkin. Hyvin suunnittelemalla ja varautumalla myös mahdottomaan reissusta selviää. Ei ole sen kummempi paikka kuin venäjäkään.

    VastaaPoista
  3. Olen käynyt Ukrainassa autolla kaksi kertaa ja ylittänyt rajan kolmella eri rajanylityspisteellä, kaikki Puola-Ukraina. Jokaisella ylityspaikalla oli jonoa ja jonotusaika on vaihdellut 1½ tunnista 6 tuntiin. Kertaakaan ei ole käynyt edes mielessä laittaa rahaa passin väliin. Ainoat ongelmat ovat olleet pitkät jonotusajat ja joskus pieni hämmennys siitä mihin mennä ja mitä tehdä. Pisin jonotus johtui jostain pyhäpäivästä Puolassa, eli odotus oli puolan rajalla. Viimeisin ylitys oli tammikuussa 2014 ja se tapahtui Hrebenesä, tämä tuntui nopeimmalta ylityspaikalta, ylitykseen meni 1½h. http://en.wikipedia.org/wiki/Hrebenne,_Tomasz%C3%B3w_Lubelski_County
    Tätä tulen käyttämään tulevaisuudessakin.

    Ukrainan teiden kunto vaihtelee valtavasti. Huonoimmillaan on pakko hidastaa vauhtia ja väitellä jatkuvasti töyssyjä. Parhaimmillaan tiet on EU-Puolan tasoisia. Erityisesti Euro2012 kisakaupunkien väliset tiet on loistokunnossa.

    VastaaPoista