perjantai 19. maaliskuuta 2010

JAMAIKA paratiisista helvettiin – vai päinvastoin?

Jamaikan pohjoiset turistirannat Montego Baysta Ocho Riosiin muodostavat matkailijan paratiisin. Alueet on rajattu aidoin niin mereltä kuin maaltakin, joten ei ole pelkoa joutua tekemisiin paikallisväestön kanssa. Kaikki alkoholijuomista alkaen sisältyvät all inclusive -hotellien tai oikeastaan hotellialueiden hintaan. Kukapa täältä haluaisikaan lähteä missään käymään.
Saaren eteläpuolella sijaitsevaa pääkaupunkia Kingstonia pidetään yhtenä maailman vaarallisimmasta, jonne kukaan ei uskalla eikä haluakaan matkustaa.
Vaikuttaa liian mustavalkoiselta, joten kyseenalaistimme koko tämän totuuden.

Suomalainen matkatoimisto tarjosi edullisia lentoja Helsingistä Lontoon kautta Kingstoniin ja sieltä Montego Bayhin. Tilasin lentoliput ja majoituksen puoliksi Montego Bayssa ja puoliksi Kingstonissa. Jonkin ajan kuluttua tuli vahvistus lennoista ja majoituksesta pohjoisrannalla koko matkan ajaksi. Ilmoitin, ettei tämä vastannut tilaustani. Matkatoimistovirkailija kertoi heidän yhdysvaltalaisen agenttinsa kertoneen, ettei Kingstoniin kukaan matkusta, ainoastaan pohjoisen rannoille. Kerroin hänelle, että olin lähdössä kuvaamaan Jamaikaa ja jamaikalaisia, en niinkään jenkkituristeja. Näin asia järjestyikin.

Ensin Montego Bay. Keskitysleirimäisesti aidattu All inclusive Resort sijaitsi varmuuden vuoksi 16 kilometrin päässä kaupungista. Alueen porttien ulkopuolella oli pieni kauppakuja, jossa paikalliset myivät tuotteitan. Jotkut myivät myös meren puolella olevien puomien takaa. Alueen ulkopuolella oli myös joitain ränsistyneitä entisiä ravintoloita ajalta ennen all inclusivea.

Jostain syystä emme viihtyneet paratiisissa ja aloimme tutkia mahdollisuuksia päästä tutustumaan sen ulkopuoliseen maailmaan. Otimme hotellilta taxin kaupunkiin. Kuski esitteli rikkaiden taloja, pysähteli näköalapaikoilla ja vielä kaupungin laidalla olevalle entiselle linnoituksellekin. Kun tultiin kaupunkiin, pyysin häntä pysähtymään keskustassa, jotta pääsisin kuvaamaan. Kuski ilmoitti, ettei hän saa pysähtyä keskustassa, eikä päästää meitä ulos. Sen sijaan hän lupasi ajaa hiljaa kaupungin läpi, jotta voin kuvata auton ikkunasta. Kun muutakaan vaihtoehtoa ei ollut, kuvasin sitten autosta kuin tämän päivän Google-kartoittaja.

Hotellilla tutkimme esitteitä järjestettävistä retkistä, jotka näyttivätkin mielenkiintoisilta. Ilmoittauduimme mukaan niistä kaikille mahdollisille. Kuitenkin viimeistään lähtöpäivän aamuna saimme aina soiton, että retki on peruutettu, koska sille ei ollut ilmoittautunut ketään meidän lisäksemme. Yksi retki sentään toteutui. Se suuntautui pohjoisen toiseen turistikeskukseen Ocho Riosiin, joka on tunnettu läheisestä Dunns River Fallsista. Kamerat kehotettiin ottamaan ehdottomasti mukaan. Kun päästiin perille ja putoukselle, opas keräsi kamerat kaulaansa ja osanottajat (kaikki muut pohjoisamerikkalaisia) lähtivät käsi kädessä kiipeämään koskea ylös. Niin, muut paitsi minä, joka en ollut antanut kameraani oppaalle ja tarvitsin käteni tämän koomisen tapahtuman kuvaamiseen. Kun homma oli ohi, palautti opas kamerat omistajilleen, kantomaksua vastaan tietysti.


Viimeisenä pohjoisen päivänämme saimme vielä yhden mahdollisuuden yrittää kaupungin kuvaamista. Hotellilta järjestettiin ylimääräinen ostosmatka keskustan lähellä olevaan ostoskeskukseen. Bussin saavuttua perille lähdimme kävelemään kohti keskustaa. Emme kuitenkaan ehtineet edetä kuin korttelin verran, kun poliisit pysäyttivät meidät kertoen, ettemme turvallisuussyistä saa poistua kauppakeskuksen alueelta.

Pohjoisrannikolta lensimme viimein Kingstoniin. Hotellimme oli viehättävä vanha kartano puutarhoineen keskellä uutta kaupunkia. Hotellin puutarhassa kasvoi runsaasti paikallisia hedelmiä ja muita kasveja. Siellä kuvasin myös kansallislintu jamaikanpyrstökolibrin.

Hotellilta ei ollut vaikeuksia lähteä kävelemään kaupungille. Siellä keskustelimme mm. opiskelijoiden kanssa, jotka kiittivät meitä siitä, että uskalsimme tulla Kingstoniin. Vaeltelimme kaupungin kaduilla, toreilla ja markkinoilla kokematta minkäänlaista uhkaa. Ihmiset olivat ystävällisiä toivottean meidät kaikkialla tervetulleiksi. Kävelymatkan päässä oli myös mielenkiintoisia käyntikohteita, mm. Bob Marleyn kotimuseo.
 

Halusimme tutustua myös jonkin matkan päässä olevaan Downtowniin. Sovimme taxikuskin kanssa kaupunkikiertoajelusta ja kävelyretkestä ydinkeskustassa. Vaarallisena pidetyssä Kingstinissa ei tälle ollut esteitä. Näin tuli nähtyä ja kuvattua jotain todellisesta Jamaikasta.

Mihin tämä nurinkurinen asetelma sitten perustuu?
Pohjoisrannan turismi on niin tärkeä Jamaikalle, ettei se kestä uutista turisteihin kohdistuvasta rikollisuudesta tällä alueella. Kingstonia ei väitetäkään turvalliseksi, joten jos siellä sattuu jotain, on vastuu pelkästään sinne kaikista varoituksista huolimatta matkustavalla turistilla itsellään.