torstai 4. helmikuuta 2010

PANMUNJOM – Kauhumatkoja turisteille



Etelä- ja Pohjois-Korean välinen raja, ns. demilitarisoitu vyöhyke (DMZ) on maailman tarkimmin vartioitu ja vaarallisin raja. Siellä hampaisiin asti aseistetut sotilaat katsovat tiukasti toisiaan silmiin valmiina ampumaan milloin tahansa.
Totta vai pelkkä turistislogan?

Toisen maailmansodan päätyttyä tunnetusti Japanin tappioon, vapautui Koreakin sen alaisuudesta. Mistään valtatyhjiön muodostumisesta ei kuitenkaan ollut pelkoa, sen verran kiinnostusta vaikutusvallasta Korean niemimaalla oli niin lähellä kuin kauempanakin. Seurauksena oli sota vailla loppua. Aseleposopimus sentään saatiin aikaiseksi yli puoli vuosisataa sitten.

Korealaisille niin etelässä kuin pohjoisessakin on kuitenkin vain yksi yhtenäinen Korea. Erimielisyyttä on vain siitä, mistä ja miten sitä hallitaan.


Etelä-Korean pääkaupungista Soulista järjestetään retkiä demilitarisoidulle vyöhykkeelle Panmunjomiin, josta on muodostunut Korean kahtiajaon näyteikkuna. Matkan järjestäjänä toimii sotaveteraanijärjestö ja oppaana toimivat tietenkin kaiken kokeneet sotaveteraanit. Näin ”ainutkertaisella” vierailulla on tarkka puku- ja juomakoodi. Farkuissa ja oluelle tuoksahtavana ei ole asiaa näin arvokkaalle käynnille.

Menomatkalla luotiin kauhua kertomalla vastapuolen kauheuksista samalla korostaen omien urheutta. Tätä vahvistettiin pysähtymällä lukuisilla muistomerkeillä, jotka oli pystytetty niin sotaan osallistuneiden maiden sotilaille, sotakirjeenvaihtajille, kuin itsemurhapommittajillekin. Vastapuolen julmuutta muisteltiin kirvesmurhan muistomerkillä.

Rajavyöhykkeen rajalla loppui vapaa valokuvaus. Sinne oli kuitenkin rakennettu rajanylikatselulavat kuin muinoin Berliinin muurilla. Monet retket päättyivätkin tänne; Pohjois-Korea oli nähty, siis äkkiä takaisin turvalliseen kotiin. 

Meidän retkemme jatkui Panmunjomiin. Siellä raja on asfalttiin maalattu viiva, jonka poikki on rakennettu parakkeja, molemmille osapuolille omansa. Näiden parakkien sisällä pääsee ylittämään tämän ”maailman tarkimman” rajan, jota jotkut maabongarit käyttävät hyväkseen: Pohjois-Korea on paitsi nähty, myös koettu. Parakkiin oli tuotu eteläkorealainen sotilas kädet nyrkissä ihmeteltäväksi ja kuvattavaksi. Poikaparka näytti kuitenkin enemmän pelokkaalta kuin pelottavalta. Ulkona valokuvaaminen oli kielletty.

Seuraavaksi retkeläiset asetettiin parijonoon peruskoulun malliin ja marssittiin pieneen pagodaan, josta sai kuvata rajan yli. Kiellettyjä olivat kuitenkin yli 90 mm:n teleobjektiivit. Etelän sotilaat seisoivat asennossa tuijottaen pohjoiseen, mutta pohjoisen sotilailla oli kai kahvitauko, kun eivät olleet paikallaan uhkaavasti katsomassa etelän sotilaiden silmiin.

Sotaveteraanioppaamme tulikin paljastaneeksi totuuden todetessaan, että nyt pitää lähteä, sillä sotilaat ovat seisseet jo liian kauan epämukavassa asennossa.

Tiesin totuuden kyllä jo ennestään. Muutama vuosi aiemmin Pohjois-Koreassa käydessäni olin osallistunut myös sieltä käsin Panmunjomin retkeen. Silloin pohjoisen sotilaat seisoivat asennossa ja etelän pojat kurkkivat kulman takaa ja ikkunasta pohjoispuolen vieraita. Valokuvauksen suhteen pohjois-korealaiset olivat sentään eteläpuolta isännöivää YK:ta joustavampia eikä muitakaan turhia koodeta ollut. Niinpä parhaat DMZ-kuvani ovatkin yllättävää kyllä pohjoispuolelta otettuja.